Vallaton vappurieha kuvin ja sanoin

Vallaton vappurieha kokoontui vappupäivänä Tokoinrannassa puoli kahdentoista aikoihin, hieman sen jälkeen kun Taistelevan työväen marssi oli päättynyt samaan paikkaan. Paikalla oli alkuvaiheessa noin parisataa henkeä ja tunnelma korkealla edellisen marssin jäljiltä.

Tokoinrannassa pidetyssä puheessa kerrattiin vapputradition syntyyn johtaneita kamppailuja Chicagon Haymarket-torilla vuonna 1886. Puheessa muistutettiin, että taistelemme edelleen monien jo silloin esitettyjen radikaalien vaatimusten puolesta:

“Anarkistien ideat valtiottomasta yhteiskunnasta vailla hallituksia ja valtioiden rajoja nähdään edelleen liian radikaaleina. Ideat siitä, että jakaisimme resurssit tarpeidemme mukaan, muodostaisimme kollektiiveja, jotka pohjaisivat keskinäiseen apuun ja tietotaidon jakamiseen, ja joissa päätökset tehtäisiin horisontaalisesti toisia kuunnellen, sekä se, että pyörittäisimme itse tarpeellisia töitämme ilman pomoja, on aina pelottanut valtaa pitäviä.”

Puheen päätteeksi laulettiin partisaanilaulu Bella Ciao kapinoivan työväen marttyyrien muistolle.

Tokoinrannassa yhdessä laulettu Bella Ciao nostatti tunnelmaa ja sai ensimmäiset mustat liput liehumaan.

 Kuvateksti: Ensimmäiset soihdut syttyvät heti Hakaniemen kauppahallin kohdalla väkijoukon huutaessa “Soini, Rinne, Sipilä! Emme alistu ikinä!”


Soihdut syttyvät heti Hakaniemen kauppahallin kohdalla väkijoukon huutaessa “Soini, Rinne, Sipilä! Emme alistu ikinä!”

Mielenosoitus kulki poliisisaattueessa ja Hämeentie ruuhkautui hetkellisesti. Pyörät ja lastenvaunut ryhmittyneenä kulkueen takaosaan.

Mielenosoitus kulki poliisisaattueessa ja Hämeentie ruuhkautui hetkellisesti. Pyörät ja lastenvaunut ryhmittyneenä kulkueen takaosaan.

Matka Hämeentietä ylöspäin jatkui tiiviinä joukkona rumpuryhmän pitäessä tahtia yllä. Viime vapun tapahtumien johdosta marssista odotettiin jännitteistä. Kulkueen edellä ajaneet poliisiautot saivatkin useita kananmunia, maalipommeja ja lasipulloja päällensä. Ainoa poliisin tekemä kiinniottoyritys epäonnistui omatoimisten mielenosoittajien riennettyä apuun. Välikohtauksen vuoksi kulkue pysähtyi hetkeksi Hämeentien ja Viidennen linjan risteykseen tiivistämään rivejään.

Loppumarssin ajan poliisit seurasivat tapahtumia sivusta. Tunnelma rauhoittui ja marssi eteni haluamaansa reittiä Dallapénpuistoon. Kurvin kohdalla vappuväki kannusti marssijoita baarien terasseilta, ja ohikulkijoita yhtyi tunnettuihin “Kapitalismi kaatuu – ympäristö kiittää!” -huutoihin.

Johtajia ei tarvita sen enempää työpaikoilla kuin omissa järjestäytymismuodoissammekaan.

Johtajia ei tarvita sen enempää työpaikoilla kuin omissa järjestäytymismuodoissammekaan.

Marssi saapuu määränpäähänsä Dallapénpuistoon Aleksis Kiven katua pitkin.

Marssi saapuu määränpäähänsä Dallapénpuistoon Aleksis Kiven katua pitkin.

Dallapénpuistossa alettiin pystyttää talkoovoimin katoksia, sekä kirjamyynti- ja infopöytiä. Paikalla oli anarkistikirjakauppa Mustan kanin kolon ja Tasajako-kollektiivin lisäksi ainakin yksi distro levittämässä kirjallisuutta. Helsingin Anarkistisen mustan ristin pöydällä jaettiin tietoa anarkisti- ja antiautoritäärivankien tilanteesta eri puolilla maailmaa. Taisteleva työväenlehti Kapinatyöläinen julkaisi uuden numeron vapuksi viiden vuoden hiljaiselon jälkeen, ja moni juhlija poisti omansa myyntipöydistä.

Juhlijoiden käytössä oli myös Harjun nuorisotalon esteetön sisätila, jossa järjestettiin pian puistoon saapumisen jälkeen yhteislaulusessio queerfeministisen Quoron vetämänä. Sali pakkautui nopeasti täyteen, ja yhteislauluina kajautettiin Vapauden kaiho, homofobian vastainen Chumbawamban coverbiisi ja vielä uudelleen Bella Ciao. Lopuksi juhlaväki veti spontaanisti Vapauden kaihon vielä toistamiseen.

Yhteislaulujen lisäksi sisällä järjestettiin rumputyöpaja, jossa sai harjoitella mielenosoituksista tuttuja protestirytmejä. Rumputyöpajassa myös lapset pääsivät purkamaan energiaansa. Utopia-kollektiivi toi Harjulle Radikaalit ristipistot, epäsovinnaisen ompelukerhon. Rauhallisempaa tekemistä kaipaavat saattoivat siellä ilmaista kapinatuntojaan ristipistotekniikalla.

 Ihmisiä alkaa kerääntyä hiljalleen kiveykselle pystytetyn esiintymislavan eteen, kun Stereotypian keikka on alkamaisillaan.

Ihmisiä alkaa kerääntyä hiljalleen kiveykselle pystytetyn esiintymislavan eteen, kun Stereotypian keikka on alkamaisillaan.

Ulkona kuultiin queerpunkbändi Stereotypiaa, rock’n’rollia Tide Boundilta, folk punk -henkisiä protestilauluja Slack Birdiltä ja Lifelong Hangoverilta. Anarkistinen toiminta ja Pyöräpajan grilli tarjoilivat maittavaa vegaaniruokaa omakustannehintaan. Ruoan lisäksi juhlijoita piristi Pyöräpajan “poniajelut”, joissa päästiin kokeilemaan eri tavoin tuunattuja pyöräviritelmiä.

WP_20150501_010

Juhlaväki hajaantui illan koittaessa jatkamaan vappua kukin omaan tapaansa. Hieman kalsean ulkoilman vuoksi monen suuntana oli vappusauna jossain päin kaupunkia. Jokunen, jolla oli vielä maha täynnä grillitofua, jäi siivoamaan puistoa.

Vallattomaan vappuriehaan osallistui yhteensä satoja ihmisiä, joista kaikki antoivat osuutensa elinvoimaisen anarkistisen juhlan toteuttamiseen. Ensi vuonna entistä vahvempina!

Oi vapaus, kuule kutsuas!
Sua itkevät orvot kaipaa
Oot köyhän kansan pelastus
Siks vapauslaulut raikaa!

Vappuriehan purkukokous lauantaina 9.5

Vallaton vappurieha- tapahtuman jälkipuinti järjestetään lauantaina 9.5
Oranssilla (Kaasutehtaankatu 1, rakennus 11). Ovet aukeavat klo. 12:30 ja keskustelu alkaa 13:00.

Tapaamisessa käydään läpi tapahtuman kulkua, ja palaute on tervetullutta. Onnistuiko tapahtuma
olemaan turvallinen ja avoin monenlaisille ihmisille? Miten järjestelyt
sujuivat? Oliko ennakkotiedotus toimivaa? Millaisia tapahtumia voisimme ja
haluaisimme jatkossa järjestää? Esimerkiksi näistä tai mistä tahansa
muista asioista voidaan keskustella lauantaina. Tapaaminen on avoin
kaikille Vappuriehan marssiin tai puistotapahtumaan osallistuneille. Tila
on esteetön. Tervetuloa!

Miksi emme siedä poliisia

Tämä kirjoitus on pohdinta poliisin (väki)valta-asemasta, ja siihen suhtautumisesta – teksti ei kosketa pelkästään viime tai tätä vappua Suomessa, vaan tilannetta ylipäätään, kaikkialla. Kunkin olisi hyvä pohtia omaa suhtautumistaan poliisiin, ja on hyvä tehdä selväksi, ettei jokainen niele sen auktoriteettiasemaa. Vappuna kaikkien tulisi voida marssia riveissämme ilman pelkoa poliisin läsnäolosta tai vapaudenriistoista, toimikaamme sen mukaan. Huolehditaan toisistamme, eikä anneta poliisin pilata juhliamme. -Vire Lampinen, kirjoittaja

Joidenkin mielestä poliisi käytti viime vappuna Helsingissä ja Tampereella rajuja otteita rajoittaakseen antiautoritäärien kokoontumis- ja mielipiteenvapautta.

Kenenkään ei pitäisi yllättyä siitä, että poliisi toimi niin kuin se toimi, eikä poliisilta tulisi odottaa hellää käsittelyä tai toveruutta – eikä siltä pidä hyväksyä minkäänlaista kontaktia tai dialogia. Siten voimme välttyä väkisin syötetyiltä käskyiltä ja kompromisseilta, kiinniotoilta, sakoilta ja muilta ikävyyksiltä. Mitä lähemmäs itseämme poliisin päästämme, sitä helpommin se voi halutessaan koskea ja käskyttää meitä. Keskustelemalla poliisin kanssa emme voi päätyä konsensukseen, vaan ainoastaan myönnytyksiin omalta puoleltamme.

On puuduttavaa lukea ja kuunnella ihmisten päivittelyä siitä, kuinka ”poliisi kävi rauhanomaisten mielenosoittajien kimppuun” tai ”eivät ne olleet astaloita”. Entäs jos olivatkin? Mitä sitten, vaikka
mielenosoittajat (ja ihmiset ylipäätään) käyttäytyvät aggressiivisesti poliisia tai vaikkapa natseja kohtaan? Hyvä niin, sillä pelkällä hymistelyllä ei pitkälle päästä. Tämä ei tarkoita, että kaikkien
täytyy tarttua astaloihin, mutta ei pidä myöskään odottaa tai vaatia, ettei kukaan tekisi niin.

Yleisesti on aivan yhdentekevää, onko ihmisillä astalot, hiihtopipot, rollaattori tai kukkahatut; virkavalta on aina meitä vastaan, ja se ei muutu, vaikka olisimme ”rauhallisia” ja ”vaarattomia”. Niin kauan kun ihmiset tottelevat eli ns. rauha säilyy, poliisi saattaa piilottaa aseensa ja peitellä asennettaan, mutta kun astumme ruodusta, paljastuu poliisin tehtävä. Se on turvata ylempien luokkien asema ja vauraus – ja myös demareiden marssit. Voisi toivoa, että demarit haluaisivat olla uhka eliitin rikkauksille ja valta-asemalle, mutta näinhän ei tietenkään ole.

Helsinki vappupäivänä 2014: ”perinteisen vappumarssin” järjestäjät katsoivat vierestä kun poliisi esti anarkisteja ottamasta osaa kulkueeseen muiden marssijoiden tavoin. Poliisi teki kiinniottoja ja pidätyksiä, kun ihmiset eivät suostuneet antamaan lippukeppejään. Joiltakin tahoilta poliisi pyysi myöhemmin lippujen takavarikoimista ja tuhoamista anteeksi. Eräät ihmettelivät, mihin jäi anteeksipyyntö anarkisteilta. Ikään kuin se olisi muuttanut mitään.

Seuraa jymypaljastus: Me kaikki emme välitä poliisin lausunnoista saati halua tai odota poliisilta mitään hyvää, emme astaloitamme, emmekä anteeksipyyntöjä. Solidaarisuus ja toveruus on tervetullutta, mutta meille on turha kenenkään selittää poliisin vain tehneen työtään, tai valitettavan virheen. Poliisi on omistavan luokan puolella, ja siirtolaisten, työväenluokan ja antiautoritäärien vihollinen. Sen tietää tummaihoinen Yhdysvalloissa, lesbo Malesiassa ja kapinoiva anarkisti missä tahansa päin maailmaa.

Vapun vietto on alun perin lähtöisin kahdeksan anarkistin saatua syytteet ja tuomiot lyhyempiä työpäiviä vaatineen mielenosoituksen aikana tapahtuneesta verilöylystä Chicagossa vuonna 1886. Surmansa sai yli kymmenen ihmistä poliisin alettua ammuskella väkijoukkoon ja mielenosoittajien vastattua tuleen. Se, että anarkistit ja naamioituminen – eikä työväenmarssin liepeillä kulkeva poliisi – koetaan ”virallisen vappumarssin” järjestäjien mielestä Suomessa vuonna 2015 ongelmaksi, on työväenliikkeen historian valossa surkuhupaisaa, muttei kuitenkaan yllättävää.

Erityisen etuoikeutetusta asemasta käsin on helppo paheksua fyysistä vastarintaa ja vaatia rauhaa ja kasvojen paljastamista. Kriittisyyttä sopii kuitenkin toivoa niiltä, jotka tietävät jotain poliisin mieli- ja väkivaltaisesta toimenkuvasta ja toiminnasta ja jotka ovat itse olleet poliisin kanssa tekemisissä vasten tahtoaan. Poliisi ei ole neutraali, vaan poliittinen toimija, eikä sen tarkoitus tietenkään ole turvata radikaalien vihollistensa kulkua ja toimintaa vaan vaikeuttaa sitä mahdollisuuksien mukaan.

Ne, jotka ovat hiiviskelleet junaraiteilla maalikannut kolisten, varastaneet marketista, puolustautuneet nyrkein väkivaltaiselta hyökkäykseltä tai osallistuneet mellakkaan – puhumattakaan esimerkiksi niistä, joiden etnisyys tai yhteiskuntaluokka provosoi poliisia vapaudenriistoihin ja muuhun väkivaltaan – tietävät mistä kirjoitan.

On monia, jotka mielellään marssisivat yhdessä kaikkien duunarien kanssa mustien tai punamustien lippujen alla, mutta jokaisen tulisi miettiä, haluaako – ja jos, niin miksi – osallistua marssiin, joka pyrkii vaientamaan olennaisen osan siitä muun muassa kieltämällä naamioituminen ja luokkapettureiden nimittäminen luokkapettureiksi. Onneksi on tapahtumia, joissa puhutaan kapitalismista, luokasta ja vallasta, sekä vaihtoehdoista niille. Vaikka yksittäinen tapahtuma ei maailmaa muuta, on hyvä olla tilanteita, jossa poliisia ei tarvitse kohdata yksin ja jossa voi kulkea ilman pelkoa siitä, että poliisi toivotettaisiin millään tasolla tervetulleeksi lähellemme.

Ohjeita osallistujille

Olemme yhdessä vastuussa tapahtuman ilmapiiristä, viihtyvyydestä ja turvallisuudesta! Ota muut osallistujat huomioon sekä marssilla että juhlapaikalla. Vappuriehan on tarkoitus olla turvallinen tapahtuma, johon voi osallistua elämäntilanteesta ja taustasta riippumatta. Ota tämä huomioon omassa toiminnassasi.

Kun kulkue lähtee liikkeelle, pysytään tiiviinä joukkona. Kulkueen takaosa yritetään pitää hiljaisempana, joten sinne kannattaa sijoittua jos mukana on pieniä lapsia tai muita, jotka eivät pidä kovista äänistä. Pyrimme valitsemaan reitin, jonka pystyy kulkemaan liikkumistavasta riippumatta.

Tapahtumassa ei hyväksytä minkäänlaista syrjivää, sortavaa tai ahdistelevaa käytöstä. Auta muita tarvittaessa ongelmatilanteissa. Jos kohtaat tapahtumassa ahdistavaa käytöstä, voit tulla juttelemaan ja kysymään apua Dallapenpuistosta löytyvän infopöydän luota.

Poliisin toiminta mielenosoitustilanteissa saattaa olla arvaamatonta. Huolehditaan siitä, ettei kulkue hajoa vaan pysymme yhdessä. Mielenosoituksiin on hyvä saapua pienen ryhmän kanssa tai pareittain, jolloin voimme helpommin katsoa toistemme perään. Ei anneta virkavallan pelottaa, vaan pidetään hyvät juhlat!

Vappuna tavataan!

Työväen yhtenäisyydestä

Jos jostain tietää vapun lähenevän, niin siitä että eri työväen järjestöt alkavat lähestyä toisiaan ja näyttävät unohtavan päivänpoliittiset kiistansa. Vappu on päivä, jolloin koko työväenliikkeen kirjo jalkautuu kaduille ja juhlapuheissa vakuutellaan että olemme kaikki yhtä perhettä, vaikka vapun jälkeen olemme taas nokat vastakkain. Mitä työväen yhtenäisyys sitten voisi käytännössä tarkoittaa?

Yhtenäisyys olisi tietysti helppoa, jos tavoitteista, ideologiasta tai strategioista olisi yksimielisyys, mutta sellaista tilannetta ei ole työväenliikkeen historiassa ollut, lukuunottamatta paikallisia tai lyhytaikaisia poikkeuksia. Suomessa työväenliike jakautui järjestöittäin lopullisesti viimeistään vuoden 1918 epäonnistuneen vallankumousyrityksen jälkeen. Sen seurauksena osa ammatillisesta liikkeestä ja SDP jäivät sosiaalidemokraateille, joiden tärkeimmäksi ideologiseksi tehtäväksi jäi radikaalin työväenliikkeen demonisointi.

Ainakin 1980-luvulle asti Helsingissäkin järjestettiin vuosittain kaksi vappumarssia (demareilla ja kommunisteilla omansa) lukuun ottamatta 30-lukua, jolloin kommunistit eivät voineet toimia Helsingissä julkisesti käytännössä ollenkaan, ja lyhyttä “kansallisen yhtenäisyyden” aikaa toisen maailmansodan jälkeen (1945-1948). Suomessa työväenliikeellä ei ole ollut varsinaista antiautoritääristä siipeä, ja on turha spekuloida mikä sen suhde olisi ollut sosiaalidemokraattiseen ja leninistiseen leiriin. Yhtenäisyyden perinne on joka tapauksessa paljon uudempaa perua ja ennemminkin vasemmiston ideologisen väljähtämisen kuin strategisen muutoksen seuraus.

Demareiden – jotka ovat perinteisesti pärjänneet Helsingissä paremmin parlamentaarisesti, mutta hävinneet selkeästi katutapahtumien osallistujamäärissä – kynnyskysymys yhtenäisyydelle on ollut, ettei työväenliikkeen sisäisiä eroja saa käsitellä vapputilaisuuksissa. Nykyäänhän tällaista ongelmaa ei suurten instituutioiden keskuudessa ole, koska ei ole aatteellisia erojakaan, ja ‘työväenpuolueet ilman sosialismia’ ovat järjestäneet marsseja yhdessä jälleen vuodesta 2000 lähtien. Herjauksen kieltävä perinne elvytettiin kuitenkin jälleen tänä vuonna ilmeisesti anarkisteja silmällä pitäen. Yhtenäisyys onkin ollut lähes poikkeuksetta yhtenäisyyttä vahvimman ehdoilla, koska työväki on itsessään poliittisesti ristiriitainen: toki on yhteistä, mutta myös erot – niin järjestäytymismuodoissa kuin tavoitteissakin – ovat huomattavia.

Vappuriehan blogissa käsiteltiin jo aiemmin, kuinka ihmisiä asetetaan vastakkain rajakontrollilla, joka vastustaa vapaata liikkuvuutta ja asettaa työväen oikeuksiltaan kahteen eri kerrokseen. Työväenpuolueet ovat katsoneet vierestä tai olleet osana uuden halpatyöluokan luomista, eivätkä ole aikoihin edes pyrkineet kyseenalaistamaan valtioiden roolia kansainvälisen työväen jakajana ja hallitsijana. Miten voi edes puhua työväen yhtenäisyydestä kun pitää samalla yllä tällaista erottelua? Kansalaisuus ei tietenkään ole ainoa jakolinja, vaan myös sukupuoli, työttömyys, opiskelu, erilaiset ”epätyypilliset työsuhteet” (vuokratyöt, työharjoittelut, työllistämisohjelmat, apurahariippuvuus jne.) ja muut tekijät asettavat ihmisiä eri asemaan keskenään.

Yksi viime vuosien merkittävimpiä työväen luokkakoostumusta muuttavia reformeja on ollut “osallistava” sosiaaliturva eli sosiaaliturvan vastikkeellisteminen. Palkkaorjuuden rinnalle luodaan perinteisempää orjuuden muotoa – palkatonta pakkotyötä – johon työttömiä ja sosiaaliturvan varassa eläviä velvoitetaan taloudellisten sanktioiden uhalla. Kyse ei ole pikkuasiasta, sillä jo nyt arviolta 35 000 ihmistä tekee Suomessa työtään palkatta. Esimerkiksi Ylivieskassa puupilkettä tehdään kunnan “työllistämisprojektissa” orjatyönä, ja kaupataan 35% markkinahintaa edullisemmin. On selvää, että palkattoman työvoiman yleistyminen lisää jännitteitä ja ristiriitoja työväen keskuuteen – asettaa palkalliset ja palkattomat työläiset toisiaan vastaan – ja uhkaa myös perinteisiä järjestäytymismahdollisuuksia. Miten kuvitellaan, että voisimme pitää kiinni edes saavutetuista eduistamme – saatika haastaa palkkaorjuutta ja taloudellista riistoa niiden omalla maaperällä – kun valtio ja kunnat harjoittavat tällaista palkkapoljentaa ja sosiaalista kannibalismia?

Osallistava sosiaaliturva on kopioitu suoraan yhdysvaltalaisilta taantumuksen teoreetikoilta, joiden mukaan työttömyys johtuu yksilön passiivisuudesta, jota yhteiskunnalliset tukiverkot ainoastaan ruokkivat. Tie ihmisarvoiseen elämään käy työn kautta joten työttömät voidaan tarvittaessa laittaa pakkotöihin, jos he eivät alistu palkkatöihin tai työtä ei yksinkertaisesti ole tarjolla. Viime vuosina sosiaaliturvan vastikkeellistamista on ajanut erityisen voimakkaasti konservatiivinen oikeisto, mutta olihan meillä kaksi työväenpuoluettakin mukana sittemmin hajonneessa koalitiohallituksessa, jonka rakennepoliittiseen ohjelmaan (2013) sosiaaliturvan vastikkeellistaminen kuului.

Ilmiön juuret ovat kuitenkin paljon syvemmällä. Sosiaaliturvan vastikkeellistamisen aloitti jo Paavo Lipposen (SDP) ensimmäinen “sateenkaarihallitus” (1995 – 1999), joka muun muassa perusti heti toimikautensa alkupuolella Kannustinloukkutyöryhmän työttömiä kurittamaan. Uudet muutokset eivät tietenkään tee “vanhojen kulta-aikojen” hyvinvointivaltiosta sen haluttavampaa, mutta nyt työväenpuolueiden hyväksynnällä ja myövaikutuksella ollaan luomassa sellaista valtiollista pakkotyöjärjestelmää, johon fasistit eivät missään pystyneet kohtaamatta armotonta vastarintaa. Me emme halua jälleenrakentaa hyvinvointivaltiota tai elätellä kuvaa “ihmiskasvoisesta kapitalismista”, vaan kehittää itsehallinnollisia hoiva- ja tukiverkostoja, jotka perustuvat yhteistyöhön ja solidaarisuuteen.

Mitä yhtenäisyys voisi tällaisessa tilanteessa tarkoittaa? Jotain yhtenäisyyden ongelmista kertoo uudet “yhteisrintamat”, joihin työväen perinteiset instituutiot ovat lähteneet mukaan. Tällaisena voidaan pitää esimerkiksi SAK:n liittoutumista Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) kanssa TTIP-sopimuksen puolesta. Tämä tuli katkerana yllätyksenä sekä monille rivijäsenille että lukemattomille aktivisteille, jotka ovat tehneet pitkään töitä sopimuksen kaatamisen eteen. SAK:n johdon linjaus on täydellinen esimerkki ristiriidoista, joita syntyy kun päätäntävalta erotetaan niistä ihmisistä, joita johtajien on tarkoitus “edustaa”. Juuri siksi me järjestäydymme horisontaalisesti, suoraan demokratiaan perustuen, sillä työväen itsehallinnon on alettava omista rakenteistamme, joiden voimalla juurrutamme sen lopulta koko yhteiskuntaan. Emme jää odottelemaan tulevaa vallankumousta tai muutakaan “sopivaa hetkeä”, jolloin edustajat muka alkaisivat jakaa valtaa työväelle itselleen, vaan luomme demokraattisia rakenteita välittömästi.

TTIP-sopimusta, kuten finanssikriisin jälkeistä kurjistuspolitiikkaakin, perustellaan “edistyksellisten” hallitusten puheissa “kansallisella kilpailukyvyllä”. On kuitenkin epäselvää milloin kansallinen etu on mennyt työväen edun edelle, ja ketä vastaan kilpailua käydään. Muiden maiden työläisiä? Myös oman maan, sillä juuri kilpailukyvyn nimissä 100 %-duunaripuolue SDP on vaatinut palkkojen jäädytystä, jotta saadaan “vienti vetämään” ja talous kasvuun. Vientirauha ja palkkamalttihan ovat klassisia nationalistis-porvarillisia tavoitteita, joten lienee syytä tässäkin kohtaa kysyä, että kenen kanssa demarit hierovat yhteisrintamaa. Työehtojen, palkkojen ja ympäristönormien kurjistaminen ja työläisten taistelu toisiaan vastaan globaalissa kujanjuoksussa tuskin edistää minkäänlaista työväen yhteisrintamaa. Unohdetaan jo se suomalainen työ – työväki on maailmanlaajuinen ja palkkatyö pahin vihollisemme!

Me tavoittelemme työläisten itsehallintoa – valtiotonta yhteiskuntaa palkkaorjuuden ja markkinalogiikan tuolla puolen – ja nykyjärjestelmän luonnollisena hyväksyvät, konservatiiviset instituutiot ovat ainostaan tiellämme vaikka ne olisikin puettu “edistyksellisyyden” kaapuun. Antiautoritäärinen liike ei kamppaile sortoa ja autoritäärisyyttä vastaan ainoastaan työpaikoilla vaan koko yhteiskunnassa. Kapitalismin ja valtion vastainen toiminta jää puolitiehen, jos niiden pahimmat puolet on sisäistetty osaksi omia järjestäytymis- ja vaikutustapojamme. Taktiikoiden moninaisuus on vahvuutemme, mutta onnistumiseen tarvitaan tietoisuutta, että toimimme saman päämäärän puolesta. Nostalgia ei tule meitä auttamaan, vaan yhtenäisyys syntyy jaetuista intresseistä ja liittolaisuudesta, sekä yhteisistä kokemuksista käytännön kamppailuissa tänä päivänä. Laajaa rintamaa varmasti tarvitaan, mutta siinä ei ole järkeä niin pitkään kun eri osat vetävät samaa köyttä eri suuntiin.

Ainoat hyvät vaalit…

Antivaalit.info on vuonna 2008 Turussa alkanut parlamentarismia kritisoiva, horisontaalisia päätöksentekotapoja esittelevä tiedotusprojekti. Tänä vuonna se on aktivoitunut uudelleen antivaalikampanjana, johon osallistuu Varjo-ryhmä turusta, Vapaa Manse Tampereelta ja A-ryhmä Helsingistä. Lisäksi mukana on yksilöitä näiden ryhmien ulkopuolelta.

”Toivomme, että tämä olisi pohja jota voidaan pitkäkestoisesti ylläpitää”, sanoo antivaalikampanjaan osallistuva Ina.

Tällä hetkellä ryhmä levittää materiaalia ja jalkautuu ainakin pääkaupunkiseudulla vaalitoreille pitämään antivaalitelttaa.

”Levitämme kritiikkiä edustuksellista demokratiaa kohtaan, se ei ole yhteisön tai yksilön hyvää toteuttava päätöksentekotapa”, Ina kertoo antivaalikampanjan linjasta.

Keskitettyä tehokkuutta?

Usein edustuksellisuutta ja keskittämistä perustellaan sillä, että suora demokratia olisi liian vaikea tapa päättää suurten ihmisjoukkojen asioista. Demokraattisessa valtiossa valta kuuluu kansalle, ja tehokkain tapa kansanvallan järjestämiseksi on parlamentaarinen järjestelmä.

Ina tarttuu tehokkusajatteluun: ”Kyllä päätöksentekoon yhdessä menee aikaa ja resursseja, mutta voiko yhteiskunnassa olla mitään arvokkaampaa kuin se, että päästään päättämään omista asioistamme? Mitä etäämmälle päätöksenteko siirtyy meistä, sitä pienemmällä todennäköisyydellä se palvelee meidän tarpeitamme yhteisö- tai yksilötasolla.”

”Valtio ei ole neutraali instituutio, ja sen syntyä on hyvä tarkastella historiallisesti”, Ina sanoo.
”Kun 1400-luvulla Euroopassa on ruvettu massiivisesti siirtämään päätäntävaltaa pois yhteisöistä ja yhteisomaisuuksia on alettu siirtämään harvojen käsiin, se on jouduttu tekemään väkivaltaisten toimenpiteiden kautta. Kapitalistisen talouden ja modernin valtion synty on ollut täynnä vastarintaa, ei ihmiset ole siihen noin vain suostuneet.”

Monesti valtio ja talouselämä esitetään toisistaan erillisinä voimina. Talouselämä tuottaa voittoa, mutta vahvaa valtiota tarvitaan suitsimaan talouselämän ahneutta ja jakamaan voittoa tasapuolisesti. Siksi kannattaisi äänestää tehtävään sopivia poliitikkoja.

Ina näkee asian toisin. ”Valtion perustehtävä nykyäänkin on infrastruktuurin tarjoaminen talousjärjestelmälle. Valtio myös huolehtii työvoiman uusiutumisesta eli siitä, että ihmiset pysyvät kurissa ja sen verran kuosissa, että työnantajilla on tarpeeksi työvoimaa käytettävissään.”

Poliittisia ja taloudellisia päätöksiä tekevät ryhmät ovat epäilemättä tiiviissä kytköksissä toisiinsa. Samat ihmiset hyppivät poliittisista instituutioista yrityksiin ja elinkeinoelämän etujärjestöihin.

Sveitsiläistyylinen kansanäänestysdemokratia tulee usein puheeksi parlamentarismista keskusteltaessa. Siinäkään demokratia ei kuitenkaan yllä talouden alueelle, vaan talouden resursseja hallitsevilla on suuri päätösvalta muiden ihmisten elämästä.

”Sitten ruvetaan puhumaan oikeista muutoksista, kun ihmiset saavat esimerkiksi työpaikallaan päättää asioista yhdessä. Nykyisen järjestelmän muutokset on käytännössä kosmeettisia, eivätkä vaikuta järjestelmän peruslogiikkaan. On esimerkiksi jotain kouludemokratiaprojekteja, joissa oppilaat pääsevät kerran neljässä vuodessa tyyliin valitsemaan jonkun sohvan.”

Jos äänestämällä voisi vaikuttaa…

Äänestämättä jättämiseen kannustaminen provosoi monia. Eikö olisi nimenomaan hyvä äänestää, jos on tyytymätön nykytilanteeseen?

”Antivaalikampanjassa pääpointtimme ei ole niinkään se, äänestääkö joku yksilö. Olemme vain sitä mieltä, että koko edustukselliselle järjestelmälle on hyviä vaihtoehtoja”.

Eikö politiikka suosisi rikkaita vähemmän, jos useammat vähävaraiset äänestäisivät?

Ina nostaa keskusteluun yhteiskuntaluokan. ”Luokka muodostuu pääsystä resursseihin sekä päätäntävallasta omaan ja yhteisön elämään. Ihmiset joille jompaa kumpaa kasautuu, ovat ylemmässä luokassa. Poliitikot nousevat automaattisesti ylempään luokkaan, minkä takia on kyseenalaista, pystyvätkö he edustamaan alempia yhteiskuntaluokkia.”

Suomessa 1990-luvulla työväenpuolueita äänestäneet ihmiset tuskin saivat mitä tilasivat. Demareiden ja Vasemmistoliiton ollessa hallituksessa alkoi leikkauspolitiikka ja peruspalveluiden alasajo, joka jatkuu nyt jo kolmannella vuosikymmenellä. Eduskunnan tekemät päätökset eivät selvästi riipu siellä istuvista puolueista, vaan päätöksiä ohjaavat politiikan ja talouden kansainväliset virtaukset.

”Äänestämättömyys voi perustua ihan käytännön kokemuksiin siitä, ettei se vaikuta”, Ina sanoo.

Elitismiä ympäristön puolesta?

Ympäristöteemat ovat olleet jo pitkään lähes kaikkien puolueiden julkilausutulla agendalla. Monesti argumentoidaan, että kriisien edessä ei ole aikaa demokratialle, vaan tehokkuuden vuoksi päätökset täytyy tehdä ylhäältä käsin.

”Kaikista tehokkaimmat ympäristönsuojeluprojektit ovat sellaisia, joissa itse yhteisö puuttuu ongelmiin, jotka sitä uhkaavat. Esimerkkinä vaikka Meksikossa alkuperäiskansojen tai maalaisyhteisöjen kamppailut”, sanoo Ina.

Saman käsityksen saa vuonna 2014 tehdystä tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin viittäkymmentä suunnitteilla olevaa ympäristölle tuhoisaa projektia, kuten kaivos- ja öljynporaushankkeita. Puolessa näistä paikalliset ihmiset käynnistivät kampanjan hankkeen alasajamiseksi, minkä seurauksena hankkeista 15 pysäytettiin tai hylättiin kokonaan. Tutkimus osoittaa, että käsitys tavallisten ihmisten voimattomuudesta taloudellisten projektien edessä on osin virheellinen.

Ympäristöteemojen suosio politiikassa ei ole hidastanut esimerkiksi ilmastonmuutosta. Kioton ilmastosopimuksen voimassaoloaikana kasvihuonepäästöt kasvoivat enemmän kuin koskaan aiemmin. Päästöjen kasvu hidastui ainoastaan vuoden 2008 taantuman aikaan. Ympäristön saastuminen lisääntyy samaa vauhtia kun talous kasvaa. Talouden kasvusta taas hyötyvät ne, joilla yhteiskunnassa on eniten päätösvaltaa.

”Meillä on sen verran itsesuojeluvaistoa, että jos oikeasti pääsemme yhdessä päättämään näistä asioista, uskon, että pystymme niitä ratkaisemaan. Nykyään päätökset myös ympäristöasioista ovat harvojen käsissä.”

Valtaklikit purkuun

Demokratia nykyjärjestelmään liitettynä tuntuukin lähinnä kuluneelta mainoslauseelta, ja on melko yleinenkin näkemys, ettei se ainakaan kaikilta osin toteudu. Mutta mitä toimivia vaikutuskeinoja meillä sitten on? Miten tasavertaiseen yhteiskuntaan päästään?

Ina ei halua tarjota asiaan yhtä ainoaa ratkaisua. ”Tähän ei ole yhtä tietä, vaan monia polkuja. Itse koen luontevaksi sen, että työpaikalla otetaan päätäntävaltaa omaan haltuun kollektiivisen toiminnan kautta. Työtaisteluiden lisäksi tärkeää on myös konkreettisesti pyrkiä siihen, että pystytään itse pyörittämään työpaikkoja. Vastaavaa voi tehdä myös vaikka koulussa, asuintalossa, missä vaan.”

2000-luvun alussa Argentiinan kansannousun aikaan työntekijät valtasivat lukuisia työpaikkoja, esimerkiksi tehtaita ja hotelleja. Tuotantoa niissä alettiin pyörittää kollektiivisesti ilman pomoja. Lähivuosinakin esimerkiksi Kreikassa ja Saksassa lakkautetuksi määrättyjä tehtaita on vallattu ja tuotantoa jatkettu siten, että työntekijät hallitsevat työpaikkaansa suoraan demokratiaan perustuen.

Ina sanoo, että toimintaa voi syntyä pieniltäkin tuntuvista asioista millä tahansa elämän alueella.
”Voi miettiä, voisiko jotain tarvitsemiaan asioita järjestää oman yhteisön, ystäväpiirin tai miksei vaikka perheen kautta ja päättää niistä yhdessä. ”

”Vallatut tilat ja vastaavat anarkistisesti toimivat projektit ovat käytännön kouluja joissa voimme oppia ja kehittää uusia päätöksenteon tapoja. Tässä yhteiskunnassa olemme oppineet niin erilaisen logiikan, että tasavertaisen päätöksenteon opettelu on oma hommansa. Mutta kun yhdessä toteutamme sitä käytännössä, muutkin näkevät, että se on mahdollista.”

Ina pitää ongelmallisena, että joidenkin suoran toiminnan muotojen ympärillä on tietynlaista sankarimyyttiä. Toisaalta hän ei halua asettaa anarkistisen toiminnan muotoja vastakkain, koska ne voivat yhtä hyvin tukea toisiaan.

”Jos vaikka päätöksenteko siivouksesta saadaan järjestettyä kollektiivisesti, niin se on vittu anarkiaa! Kaikista puhtaimmillaan ja kauneimmillaan.”

Terveisiä hallitukselta työväelle: rajat kiinni, halpatyöpaikat auki!

Köyhdytä ihmiset, ja kriminalisoi sitten heidän selviytymismahdollisuutensa.
Vaihda tarvittaessa järjestystä.
Toista hieman vaihtelevin tavoin niin, että syntyy eri tavoin kurjistettuja ryhmiä.
Katsele, kun näiden nokkimisjärjestys alkaa toteuttaa itseään.

Tässä ohjenuora, jota kaikki käskyvallan tasot kaupungin hallinnosta maan hallitukseen ovat viime vuosina (tai aina) noudattaneet. Nykyaikaisina tapoina kontrolloida työväkeä, köyhiä sekä syrjäytettyjä on esitelty sosiaaliturvan vastikkeellistaminen, siirtolaispolitiikan järjettömyydet, kaupunkitilan kaupallinen ankeutus ja Itä-Euroopan romanien vaino.

Eduskunta hyväksyi juuri maaliskuussa ulkomaalaislakiin muutoksia, jotka heikentävät erityisesti turvapaikanhakijoiden asemaa. Niin kutsuttu vapaaehtoisen paluun laki hyväksyttiin hallituksen esityksen pohjalta lähes sellaisenaan. ”Vapaaehtoinen” paluu antaa ihmiselle kaksi vaihtoehtoa: paluu tai maahan jääminen ilman oikeuksia. Hallituksen politiikka on saavuttanut sen, mihin se on tähdännytkin, siis luomaan paperittomien eli täysin oikeudettomien siirtolaisten ryhmän.

Paperiton tarkoittaa ihmistä, joka oleskelee maassa, esimerkiksi Suomessa, mutta jolle valtio ei myönnä perusoikeuksia (esim. terveydenhuoltoa). Hänellä ei saapuessaan ole tarpeeksi rahaa, oikeanlaista (korkea)koulutusta tai muuta valttia, joka antaisi maassa oleskeluun sen luvan, josta valtiot katsovat olevansa oikeutettuja päättämään. Edustuksellisessa politiikassa usein kuultu ”työperäinen maahanmuutto” tarkoittaakin tällaista siirtolaisten kastijaon ylläpitämistä ja vahvistamista. Usein paperiton on hakenut turvapaikkaa, ja hakemus on hylätty. Paperittomat päätyvät tekemään selviytyäkseen ne työt, joista työnantajat maksavat kuppaisimmat hilut – jos maksavat.

Halpatyön teettäminen näyttää sopivan joillekin oikein hyvin. ”Nyt on siirrytty virallisesti samankaltaiseen malliin kuin Yhdysvalloissa ja monissa muissa EU-maissa, joissa paperittomaksi tekeminen ja sillä uhkaaminen on yksi maahanmuuton hallinnan työkalu muiden joukossa.”¹ Kansalaisen statuksesta ”nauttivia” työttömiä puolestaan hallitaan syyllistämällä ja ilmaistöitä teettämällä, kun ei kansalaisluottamuksen menettämiselläkään voi uhata (enää – tai vielä).

Paperittomuutta luovaa lakimuutosta oli muiden kokoomuksen osastojen ohella viemässä läpi ”100% duunari”-hallituspuolue SDP, joka roolipelaa vaalien alla sekä vappuna työväenperinteen soihdunkantajaa. Nykyisin eurooppalaisten hallitusten mielipuuhiin kuuluu ei-toivottujen siirtolaisten vangitseminen ja oikeudettomaksi tekeminen sekä kansalaisoikeuksia vielä toistaiseksi nauttivien alempien luokkien kurittaminen, eivätkä suomalaiset ”työväenpuolueet” kykene tekemään kehitykselle mitään. Osa puolustaa leikkausohjelmia ja tiukkaa rajapolitiikkaa tarpeellisina.

Olemassaolon muuttaminen rikolliseksi on tehokas tapa pitää ihmiset kontrollissa. Kun oleskelua ei voi kriminalisoida, kuten Schengen-alueen sisällä liikkuvien Itä-Euroopan romanien tapauksessa, voidaan sitä yrittää heidän toimintansa kohdalla. Kerjäämisen kriminalisoinnista on keskusteltu vähintään vuodesta 2010. On ilmeistä, kenen kohdalla tätä lakia haluttaisiin ja kyettäisiin valvomaan ja kenen ei, jos se ikinä tulisi voimaan.

Sama profilointi toistuu rajavalvonnassa. Nykyään ihminen voidaan käännyttää maasta esimerkiksi, jos epäillään, että hän tarjoaa maksullisia seksuaalisia palveluita. Eri laki pätee suomen kansalaisiin, joille seksin myyminen on sinänsä sallittu – vaikkakin stigmatisoitu – toimeentulon muoto. Epäilyn aiheita EU-alueen ulkopuolelta tulevien kohdalla haetaan ehkäisyvälineiden mukana pitämisestä, tietenkin sukupuolesta, ja sitä kautta ulkonäön ja kansallisuuden stereotyypittelystä.

Köyhien valvonta on aina liittynyt muihin sitä tukeviin, rasistisiin ja sukupuolittaviin valvontakeinoihin, aiemmin irtolaislakiin ja nykyään etniseen profilointiin. Paperittomilta viedään mahdollisuus virallisiin tulonlähteisiin, ja samalla lakeja rummutetaan tiukennettaviksi epävirallisia toimeentulolähteitä kuten seksin myymistä ja ostamista sekä kerjäämistä koskien. Samoja ihmisryhmiä ahdistetaan eri suunnista, koko lainsäädännön keinovalikoiman voimalla.

Rasismin rehottava suosio pitää huolen siitä, että profilointi ja kontrollit hyväksytään yleisesti. Suomen alueelle kasautuneet rikkaudet teollisuudesta teknologiaan ovat mahdollisia vain globaalin työväen sorron ansiosta,² tapahtui se sitten Suomen rajojen sisällä tai niiden ulkopuolella – mutta oikeanvärisen passin omistavien ihmisten ei tarvitse siirtolaisten elämästä kiinnostua.

Muutos voi kuitenkin syntyä tästä: rasismin murtamisesta, solidaarisuudesta, ja toiminnasta yli kansallisvaltioiden mielivaltaisten rajojen.

Unohdetaan siis ”suomalaisen työn päivä”: työväki on maailmanlaajuinen. Sen on toimittava yhdessä oikeudettomuutta, rajakontrollia, ilmaistyötä, köyhdyttämistä ja kriminalisointia vastaan, sekä synnytettävä pienten, mutta kasvavien solidaarisuussuhteidensa voimalla yhteiskunta vailla hallituksia, valtioiden rajoja ja erottelevia hierarkioita.

Riehassa tavataan!

– – – – – – – – – – –

¹ Markus Himanen, Signal n:o 1 / 2015, s. 22.
Signal-ilmaisjakelulehdestä voi lukea lisää raja- ja turvapaikkapolitiikan mielivallasta. Lehteä saa Helsingissä esimerkiksi Mustan Kanin Kololta.

² Suomalaisten yritysten sikailua maailmalla käsittelee esim. Hanna Nikkasen teos Viaton imperiumi.

Vapun historiaa: Haymarket

Vapulla on historian saatossa ollut useita merkityksiä. Mutta monet ihmiset jotka viettävät tätä vallankumouksellisen työväenliikkeen perinteistä juhlapäivää, eivät ole selvillä vapun taustasta. Tapahtuma, joka on niin anarkistien vapunvieton kuin koko vapputradition takana, liittyy toukokuun 1886 Chicagon tapahtumiin.

27haymarket2

Tilanne, joka johti Haymarketin dramaattisiin tapahtumiin toukokuun alussa sata vuotta sitten, oli seurausta pääasiassa kolmesta seikasta: 1) USA:n nopea teollistuminen 1800-luvun puolenvälin jälkeen, mikä toi mukanaan kapitalistisen luokan voimakkaan kasvun sekä varallisuudessa että vallassa, 2) rinnakkain tämän kanssa työväenluokan määrällinen kasvu ja samalla köyhyyden lisääntyminen 3) sekä jatkuva näiden kahden luokan välisen taistelun polarisoituminen ja voimistuminen yhteiskunnan väkivaltaista taustaa vasten.

Amerikan työväenliike kehittyi ja voimistui sisäisistä erimielisyyksistään huolimatta vuosisadan loppupuolella. Socialistic Labor Partyn (SLP) piirissä kehittyi kiivasta väittelyä yhteistyöstä muiden poliittisten puolueiden kanssa ja toisaalta aseellisesta taistelusta. Monet kannattivat aseellista taistelua. Vuodesta 1880 lähtien alkoi esiintyä ns. sosiaalivallankumouksellisia järjestöjä. Tämänsuuntainen kehitys sai pontta v. 1881 Lontoossa pidetystä sosiaalivallankumouksellisten kongressista, jonka osanottajat olivat pääasiassa eurooppalaisia anarkisteja, mutta mukana oli myös useita amerikkalaisia sosialisteja. Tätä seurasi sosiaalivallankumouksellinen kongressi myöhemmin samana vuonna Chicagossa. Tämä johti Revolutionary Socialist Partyn (RSP) perustamiseen.

Anarkistiset ajatukset saivat valtaa ja vuonna 1881 RSP muodostettiin uudelleen nimellä International Working People’s Association (IWPA) eli Musta Internationaali, josta itse asiassa tuli militantti anarkistinen sosialistipuolue.

1883-1886 vallitsi USA:ssa jälleen taloudellinen lamakausi. Tällä kertaa militantit ammattiyhdistysaktivistit riistäytyivät irti vakiintuneista työväenjärjestöistä. Tätä tapahtui varsinkin Chicagossa, missä he perustivat vallankumouksellisen järjestön – Central Labor Unionin joka oli lähellä IWPA:ta. Luokkataistelu raaistui. Varsinkin Chicagossa poliisien ja sotilaiden otteet kapinoivia työläisiä kohtaan olivat todella raakoja. Ei ollut lainkaan harvinaista, että työläisiä tapettiin.

Vuoden 1885 lopussa IWPA:lla – jonka jäsenmäärä tuolloin oli noin 5000 koko maassa – oli suunnilleen sata osastoa, joista aktiivisin toimi Chicagossa. Täällä näkyvimmät henkilöt olivat Albert Parsons (englanninkielinen osasto) ja August Spies (saksankielinen osasto) – veteraanisosialisteja, joista oli tullut vakaumuksellisia anarkisteja. Englanninkielisen osaston johtohahmoihin kuului myös Samuel Fielden, saksankielisessä ryhmässä vaikuttivat Michael Schwab, Oscar Neebe ja Rudolph Schnaubelt. Saksalaisella ryhmällä oli myös militantti terroria ihannoiva siipi (autonomistit), jonka johtohahmot olivat George Engel ja Adolph Fischer. Lisäksi löytyi yksityisiä terrorismin kannattajia, kuten Louis Lingg ja William Seliger.

Väkivaltakultti laajeni äärimmäisiin mittasuhteisiin kummallakin – sekä pomojen ja viranomaisten että vallankumouksellisten – puolella. Vallankumoukselliset sosialistit ja militantit vetosivat vastapuolen koviin otteisiin kääntymällä linjasta “väkivalta puolustuskeinona” linjalle “väkivalta hyökkäyskeinona”. Tunnetuin tämän linjan kannattaja oli Johann Most. Itse asiassa kaikki anarkistien ja syndikalistien “johtohahmot” ottivat saman linjan, varsinkin Chicagossa.

8-TUNTISEN TYÖPÄIVÄN PUOLESTA

Kampanjat lyhyemmän työpäivän, puolesta olivat alkaneet USA:ssa teollistumiskauden aikana, 1860-luvun lopulla. Muutamia lakeja olikin säädetty, mutta niillä oli tuskin lainkaan merkitystä Työviikko oli edelleen keskimäärin kuusikymmentä tuntia. 1880-luvun alussa ammattiyhdistysliike päätti aloittaa tehokkaamman kampanjan 8-tuntisen työpäivän saavuttamiseksi.

Ei-sosialistinen Federation of Organised Trades and Labor unions päätti Chicagon kongressissa 1884, että 8-tuntinen työpäivä astuisi voimaan 1. toukokuuta 1886; tuona kevään päivänä, jolla on ollut oli moninaisia merkityksiä eri puolilla maailmaa, ja tämä oli tarkoitus saavuttaa työläisten suoralla toiminnalla.

KOHTALOKKAAT PÄIVÄT

1 . toukokuuta 1886 oli ympäri USA:ta laajoja lakkoja ja mielenosoituksia. Kaikki sujuivat melko rauhallisesti, mutta ongelmat alkoivat seuraavana maanantaina, 3. toukokuuta. Chicagon McCormickin tehtailla, jossa jo aikaisemmin oli ollut hankaluuksia, oli työpäivän päätyttyä suunniteltu taistelu, jonka aikana poliisi harkitusti avasi tulen väkijoukkoa kohden surmaten ainakin kaksi työläistä ja haavoittaen useita. August Spies, joka oli todistamassa verilöylyä, laati kaksikielisen lentolehtisen, jossa vaadittiin kostoa. Illan kuluessa sitä levitettiin laajalti ja samoihin aikoihin militantit johtajat päättivät järjestää päättivät järjestää seuraavaksi illaksi protestikokouksen Haymarketille. Adolph Fischerin laatimasta kaksikielisestä kokouskutsusta poistettiin myöhemmin kehotus tulla aseistautuneena, mutta osa alkuperäisestä kopioista oli jo levitetty.

27haymarket1Ilmapiiri oli kireä koko päivän ja kahakoita sattui useissa paikoissa. Kokous alkoi myöhässä ja lopulta järjestäjät ohjasivat muutaman sadan ihmisen joukon kulman takana olevalle Desplaines Street -kadulle. – Eli Haymarketin tragedia ei oikeastaan tapahtunut Haymarketilla lainkaan.

 

Kokous oli täysin rauhallinen alusta loppuun, vaikka osa ihmisistä tulikin aseistautuneena. Kaikki puhujat, Spies, Parsons ja Fielden kielsivät väkivallan käytön. Lähes loppuun asti paikalla ollut kaupungin pormestari meni poliisiasemalle ilmoittamaan kaiken sujuneen rauhallisesti. Fielden lopetteli puhettaan kymmenen maissa ja enää parisen sataa ihmistä oli paikalla, kun vahvasti aseistautuneet poliisit ilmaantuivat paikalle. Kokousta pyydettiin hajaantumaan ja poliisivoimat valmistautuivat hyökkäykseen. Yhtäkkiä sen joukkoon heitettiin pommi, joka surmasi yhden poliisin ja haavoitti useita. Poliisit vastasivat välittömästi avaamalla tulen. Kahakassa kuoli seitsemän poliisia ja noin 60 loukkaantui, suurin osa poliisin omista luodeista. Suunnilleen sama määrä siviilejä kuoli ja haavoittui poliisien toimesta.

Ketään ei koskaan saatu kiinni pommin heittämisestä ja syyllinen tulee ilmeisesti jäämään arvoitukseksi ikuisiksi ajoiksi. Oikeisto epäili välittömästi syylliseksi anarkistia ja vasemmisto agenttiprovokaattoreita. Eräs nimi mainittiin, Rudolph Schnaubelt. Hän oli pidätettynä monien muiden tavoin, mutta vapautettiin pian, minkä jälkeen hän muutti maasta. Useat johtavat anarkistit olivat sitä mieltä, että tekijä olisi mahdollisesti ollut saksalainen autonomi George Schwab, joka myös pakeni maasta.

Se, mikä tästä kaikesta seurasi, oli ensimmäinen punaisen vaaran pelon aalto (Red Scare) USA:ssa, muttei viimeinen. Valkoinen terrori valtasi maan, erikoisesti Chicagon. Varsinkin anarkistit ja ulkomaalaiset joutuivat pidätyksien kohteiksi.

MARTTYYRIT

Toukokuun 27. päivänä 10 ihmistä asetettiin syytteeseen poliisin murhasta. Nämä kymmenen olivat Albert Parsons, August Spies, Michael Schwab, Samuel Fielden, George Engel, Adolph Fischer, Oscar Neebe, Louis Lingg, William Seliger ja Rudolph Schnaubelt. Näistä ainoastaan Parsons oli amerikkalainen. Fielden oli kotoisin Englannista ja Neebe, vaikka oli syntynyt New Yorkissa vietti lapsuutensa Saksassa. Muut olivat saksalaisia emigrantteja. Schnaubeltia ei koskaan vangittu ja Seliger antoi todisteita kantajapuolelle. Muita kahdeksaa Chicagolaista anarkistia vastaan harkitusti kehiteltiin syyte murhasta, suurimmalle osalle vielä kostomielessä tehdystä murhasta. Johann Most olisi varmasti kokenut saman kohtalon, jos hän olisi uskaltautunut Chicagon lähistölle, mutta hänet oli jo tuomittu New Yorkissa vuodeksi vankeuteen kriisikauden aikana suorittamastaan kiihotustyöstä.

Oikeudenkäynti kesti kaksi kuukautta. Parsons, jonka oli onnistunut paeta pidätystä liittyi solidaarisuudesta tovereihinsa. Tuomari Joseph E. Gary oli avoimesti puolueellinen syytettyjä vastaan alusta loppuun. Vaikka vääriä valoja vannottiin silti ei löytynyt pitäviä todisteita syytettyjen yhteydestä pommijuttuun. Sen sijaan heitä alettiin syyttää rikostoveruudesta murhaan, koska heidän poliittinen propagandansa oli aiheuttanut väkivaltaisuuksia ja saattoi olla ollut kiihoke pommimiehelle. Oikeudenkäynnin päätyttyä 20. elokuuta nämä kahdeksan todettiin syyllisiksi murhaan. Seitsemän tuomittiin kuolemaan ja Neebe 15 vuodeksi vankeuteen. Tuomio sai yleisen hyväksynnän ympäri maata, mutta laaja solidaarisuuskampanja alkoi levitä myös maan rajojen ulkopuolelle.

14. syyskuuta 1887 Illinoisin korkein oikeus hylkäsi vetoomuksen tuomittujen puolesta ja määräsi teloituksen täytäntöönpanopäiväksi marraskuun 11. päivän. Viimeisinä jäljellä olevina viikkoina kampanja tuomioiden lieventämiseksi saavutti huippunsa. Mm. Amnesty Association hankki tukea monilta johtavilta amerikkalaisilta. Myös lähes koko vasemmisto liittyi kampanjaan pitäen kokouksia ja järjestäen mielenosoituksia.

Marraskuun alussa Fielden, Schwab ja Spies vetosivat Illioisin kuvernööriin tosin Spies pian perui omansa. Eugel, Flacher ja Lingg kieltäytyivät tästä. Parsons olisi mahdollisesti amerikkalaisena saanut lievennystä rangaistakseensa, mutta myös hän kieltäytyi anomasta armoa. 10. marraskuuta Lingg teki itsemurhan. Myöhemmin samana päivänä kuvernööri lievensi Fieldenin ja Schwabin tuomiota.

M27haymarket10ustana perjantaina, marraskuun 11. päivänä hieman ennen puoltapäivää neljä miestä hirtettiin 200 todistajan läsnäollessa.

Kaksi päivää myöhemmin nämä viisi rohkeutta ja arvokkuutta osoittanutta marttyyria haudattin Waldheimin hautausmaalle suurten ihmisjoukkojen osallistuessa hautajaisiin. Arkut oli koristeltu punaisella, mustasta ei vielä ollut tullut hyväksyttyä anarkistien väriä.

 

 

Haudasta tuli suosittu pyhäkkö ja kesäkuun 25. päivänä 1893 paljastettiin suuri pronssimonumentti. Johon oli kaiverrettu Spiesin viimeiset sanat: “The time will come when our silence will be more powerful than the voices you strangle today”.

Seuraavana päivänä Illinoisin uusi liberaali kuvernööri John P. Altgeld (synt. Saksassa) armahti ja vapautti Neeben, Fieldenin ja Schwabin sekä julkaisi pitkän selonteon tuomiten koko oikeudenkäynnin, poliisin raakuuden, valamiehistön ja kantajapuolen käytöksen, väärät valat. Hän vahvisti myös kaikkien kahdeksan tuomitun syyttömyyden. Tosin viidelle heistä tämä tapahtui liian myöhään.

Artikkeli on julkaistu aiemmin Valtiokauhu-lehdessä ja myöhemmin Kapinatyöläisessä 1b (1989) ja Kapinatyöläisessä 27 (2000).

Bandistalkoilua tiistaina 14.4

Tiistaina 14.4 klo. 16:30-19:30 maalataan yhdessä Vappuriehan banderolleja ja väsäillään muuta karnevaalimateriaalia Oranssin Valvomossa, radikaalit ristipistot- tapahtuman yhteydessä! Materiaaleja tuodaan paikalle jonkin verran, mutta mukaan saa mielellään ottaa erivärisiä kankaita, lippukeppejä, vappunaamareita koristeltavaksi ja muuta sälää. Voit myös ommella itsellesi lipun vappua ja muita sopivia tilanteita varten!

Valvomo sijaitsee Suvilahdessa, osoitteessa Kaasutehtaankatu 1, rakennus 11.

Tervetuloa!

Kutsu // Invitation

Vallaton vappurieha Helsingissä 1.5.2015

Juhlistamme vappua kapitalismin vastaisella tee-se-itse tapahtumalla.Lisätietoja karnevaalin kokoontumispaikasta ja ohjelmasta päivitetään myöhemmin. Pysy kuulolla!

Jos haluat järjestää ohjelmaa karnevaaleille, ota yhteyttä osoitteeseen vappurieha(at)riseup(piste)net!

Ainoat hyvät vaalit on anarkistiset vappukarnevaalit!

Meille vappu ei ole “suomalaisen työn päivä”, vaan kansainvälinen juhlapäivä kapitalismia vastaan. Vaaleja tulee ja menee, mutta kaikkien elämään vaikuttavat poliittiset ja taloudelliset päätökset tekee pieni vähemmistö. Voitot ja etuoikeudet valuvat heidän taskuihinsa, ja äänestämällä saamme korkeintaan uusia pomoja vanhojen tilalle. Me haluamme lopettaa yhteiskunnallisen jaon pomoihin ja alaisiin.

Viime vuoden vappuna väärän värisen lipun kantaminen oli veruke mellakkapoliisin hyökkäykseen, kiinniotetuksi joutumiseen ja sakkoihin. Meitä ei kuitenkaan pelotella hiljaisiksi! Marssimme iloisin mielin ja liput liehuen, sillä yhdessä pystymme huolehtimaan toisistamme, vaikka poliisi yrittäisikin häiritä tapahtumaa. Kapitalismin vastainen karnevaali on kaikkia varten, elämäntilanteesta ja taustasta riippumatta. Haluamme järjestää turvallisen tapahtuman, johon voi osallistua riippumatta siitä, kulkeeko kävellen, pyörällä, rattaiden kanssa, rollaattorilla vai muulla tavoin.

Katsotaan toistemme perään, huolehditaan yhdessä turvallisuudesta ja otetaan muut osallistujat huomioon. Tule mukaan ja tuo kaverit kanssa! Vappuna nähdään!

Seuraa meitä myös facebookissa ja twitterissä!

* * * * *

Anti-Capitalist Mayday Carnival in Helsinki 1.5.2015

We will celebrate May 1st with an anti-capitalist DIY event. More information about the meeting place and the carnival program will be added later. Stay tuned!

If you want to organize something for the carnival, contact vappurieha(at)riseup(dot)net

The only good party is an anarchist mayday party!

For us, May 1st is not “Finnish Labour Day”, but an international day of anti-capitalist celebration. Elections come and go, but the political and economic decisions affecting everybody’s lives continue to be made by a small elite. They gain all the profits and privileges and by voting we only ever get new bosses to replace the old ones. We want to abolish the social distinction between bosses and subordinates entirely.

Last year, just holding a flag that was the wrong colour was an excuse for being fined, arrested, and attacked by riot police. But we won’t be silenced by intimidation! We will march with joy in our minds and flags held up high. Together we can take care of one another, even if the police tries to intimidate us during the celebration. Anti-capitalist celebration is for everyone of us, regardless of background or life situation. We want to organize a safe event in which all can participate by walking or biking, with stroller or wheel chair, or in any other way we prefer to.

Let’s take care of one another, guarantee our safety together, and look after other participants. Be there and bring your friends! See you on Mayday!

Follow us on facebook and on twitter as well!