Antivaalit.info on vuonna 2008 Turussa alkanut parlamentarismia kritisoiva, horisontaalisia päätöksentekotapoja esittelevä tiedotusprojekti. Tänä vuonna se on aktivoitunut uudelleen antivaalikampanjana, johon osallistuu Varjo-ryhmä turusta, Vapaa Manse Tampereelta ja A-ryhmä Helsingistä. Lisäksi mukana on yksilöitä näiden ryhmien ulkopuolelta.

”Toivomme, että tämä olisi pohja jota voidaan pitkäkestoisesti ylläpitää”, sanoo antivaalikampanjaan osallistuva Ina.

Tällä hetkellä ryhmä levittää materiaalia ja jalkautuu ainakin pääkaupunkiseudulla vaalitoreille pitämään antivaalitelttaa.

”Levitämme kritiikkiä edustuksellista demokratiaa kohtaan, se ei ole yhteisön tai yksilön hyvää toteuttava päätöksentekotapa”, Ina kertoo antivaalikampanjan linjasta.

Keskitettyä tehokkuutta?

Usein edustuksellisuutta ja keskittämistä perustellaan sillä, että suora demokratia olisi liian vaikea tapa päättää suurten ihmisjoukkojen asioista. Demokraattisessa valtiossa valta kuuluu kansalle, ja tehokkain tapa kansanvallan järjestämiseksi on parlamentaarinen järjestelmä.

Ina tarttuu tehokkusajatteluun: ”Kyllä päätöksentekoon yhdessä menee aikaa ja resursseja, mutta voiko yhteiskunnassa olla mitään arvokkaampaa kuin se, että päästään päättämään omista asioistamme? Mitä etäämmälle päätöksenteko siirtyy meistä, sitä pienemmällä todennäköisyydellä se palvelee meidän tarpeitamme yhteisö- tai yksilötasolla.”

”Valtio ei ole neutraali instituutio, ja sen syntyä on hyvä tarkastella historiallisesti”, Ina sanoo.
”Kun 1400-luvulla Euroopassa on ruvettu massiivisesti siirtämään päätäntävaltaa pois yhteisöistä ja yhteisomaisuuksia on alettu siirtämään harvojen käsiin, se on jouduttu tekemään väkivaltaisten toimenpiteiden kautta. Kapitalistisen talouden ja modernin valtion synty on ollut täynnä vastarintaa, ei ihmiset ole siihen noin vain suostuneet.”

Monesti valtio ja talouselämä esitetään toisistaan erillisinä voimina. Talouselämä tuottaa voittoa, mutta vahvaa valtiota tarvitaan suitsimaan talouselämän ahneutta ja jakamaan voittoa tasapuolisesti. Siksi kannattaisi äänestää tehtävään sopivia poliitikkoja.

Ina näkee asian toisin. ”Valtion perustehtävä nykyäänkin on infrastruktuurin tarjoaminen talousjärjestelmälle. Valtio myös huolehtii työvoiman uusiutumisesta eli siitä, että ihmiset pysyvät kurissa ja sen verran kuosissa, että työnantajilla on tarpeeksi työvoimaa käytettävissään.”

Poliittisia ja taloudellisia päätöksiä tekevät ryhmät ovat epäilemättä tiiviissä kytköksissä toisiinsa. Samat ihmiset hyppivät poliittisista instituutioista yrityksiin ja elinkeinoelämän etujärjestöihin.

Sveitsiläistyylinen kansanäänestysdemokratia tulee usein puheeksi parlamentarismista keskusteltaessa. Siinäkään demokratia ei kuitenkaan yllä talouden alueelle, vaan talouden resursseja hallitsevilla on suuri päätösvalta muiden ihmisten elämästä.

”Sitten ruvetaan puhumaan oikeista muutoksista, kun ihmiset saavat esimerkiksi työpaikallaan päättää asioista yhdessä. Nykyisen järjestelmän muutokset on käytännössä kosmeettisia, eivätkä vaikuta järjestelmän peruslogiikkaan. On esimerkiksi jotain kouludemokratiaprojekteja, joissa oppilaat pääsevät kerran neljässä vuodessa tyyliin valitsemaan jonkun sohvan.”

Jos äänestämällä voisi vaikuttaa…

Äänestämättä jättämiseen kannustaminen provosoi monia. Eikö olisi nimenomaan hyvä äänestää, jos on tyytymätön nykytilanteeseen?

”Antivaalikampanjassa pääpointtimme ei ole niinkään se, äänestääkö joku yksilö. Olemme vain sitä mieltä, että koko edustukselliselle järjestelmälle on hyviä vaihtoehtoja”.

Eikö politiikka suosisi rikkaita vähemmän, jos useammat vähävaraiset äänestäisivät?

Ina nostaa keskusteluun yhteiskuntaluokan. ”Luokka muodostuu pääsystä resursseihin sekä päätäntävallasta omaan ja yhteisön elämään. Ihmiset joille jompaa kumpaa kasautuu, ovat ylemmässä luokassa. Poliitikot nousevat automaattisesti ylempään luokkaan, minkä takia on kyseenalaista, pystyvätkö he edustamaan alempia yhteiskuntaluokkia.”

Suomessa 1990-luvulla työväenpuolueita äänestäneet ihmiset tuskin saivat mitä tilasivat. Demareiden ja Vasemmistoliiton ollessa hallituksessa alkoi leikkauspolitiikka ja peruspalveluiden alasajo, joka jatkuu nyt jo kolmannella vuosikymmenellä. Eduskunnan tekemät päätökset eivät selvästi riipu siellä istuvista puolueista, vaan päätöksiä ohjaavat politiikan ja talouden kansainväliset virtaukset.

”Äänestämättömyys voi perustua ihan käytännön kokemuksiin siitä, ettei se vaikuta”, Ina sanoo.

Elitismiä ympäristön puolesta?

Ympäristöteemat ovat olleet jo pitkään lähes kaikkien puolueiden julkilausutulla agendalla. Monesti argumentoidaan, että kriisien edessä ei ole aikaa demokratialle, vaan tehokkuuden vuoksi päätökset täytyy tehdä ylhäältä käsin.

”Kaikista tehokkaimmat ympäristönsuojeluprojektit ovat sellaisia, joissa itse yhteisö puuttuu ongelmiin, jotka sitä uhkaavat. Esimerkkinä vaikka Meksikossa alkuperäiskansojen tai maalaisyhteisöjen kamppailut”, sanoo Ina.

Saman käsityksen saa vuonna 2014 tehdystä tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin viittäkymmentä suunnitteilla olevaa ympäristölle tuhoisaa projektia, kuten kaivos- ja öljynporaushankkeita. Puolessa näistä paikalliset ihmiset käynnistivät kampanjan hankkeen alasajamiseksi, minkä seurauksena hankkeista 15 pysäytettiin tai hylättiin kokonaan. Tutkimus osoittaa, että käsitys tavallisten ihmisten voimattomuudesta taloudellisten projektien edessä on osin virheellinen.

Ympäristöteemojen suosio politiikassa ei ole hidastanut esimerkiksi ilmastonmuutosta. Kioton ilmastosopimuksen voimassaoloaikana kasvihuonepäästöt kasvoivat enemmän kuin koskaan aiemmin. Päästöjen kasvu hidastui ainoastaan vuoden 2008 taantuman aikaan. Ympäristön saastuminen lisääntyy samaa vauhtia kun talous kasvaa. Talouden kasvusta taas hyötyvät ne, joilla yhteiskunnassa on eniten päätösvaltaa.

”Meillä on sen verran itsesuojeluvaistoa, että jos oikeasti pääsemme yhdessä päättämään näistä asioista, uskon, että pystymme niitä ratkaisemaan. Nykyään päätökset myös ympäristöasioista ovat harvojen käsissä.”

Valtaklikit purkuun

Demokratia nykyjärjestelmään liitettynä tuntuukin lähinnä kuluneelta mainoslauseelta, ja on melko yleinenkin näkemys, ettei se ainakaan kaikilta osin toteudu. Mutta mitä toimivia vaikutuskeinoja meillä sitten on? Miten tasavertaiseen yhteiskuntaan päästään?

Ina ei halua tarjota asiaan yhtä ainoaa ratkaisua. ”Tähän ei ole yhtä tietä, vaan monia polkuja. Itse koen luontevaksi sen, että työpaikalla otetaan päätäntävaltaa omaan haltuun kollektiivisen toiminnan kautta. Työtaisteluiden lisäksi tärkeää on myös konkreettisesti pyrkiä siihen, että pystytään itse pyörittämään työpaikkoja. Vastaavaa voi tehdä myös vaikka koulussa, asuintalossa, missä vaan.”

2000-luvun alussa Argentiinan kansannousun aikaan työntekijät valtasivat lukuisia työpaikkoja, esimerkiksi tehtaita ja hotelleja. Tuotantoa niissä alettiin pyörittää kollektiivisesti ilman pomoja. Lähivuosinakin esimerkiksi Kreikassa ja Saksassa lakkautetuksi määrättyjä tehtaita on vallattu ja tuotantoa jatkettu siten, että työntekijät hallitsevat työpaikkaansa suoraan demokratiaan perustuen.

Ina sanoo, että toimintaa voi syntyä pieniltäkin tuntuvista asioista millä tahansa elämän alueella.
”Voi miettiä, voisiko jotain tarvitsemiaan asioita järjestää oman yhteisön, ystäväpiirin tai miksei vaikka perheen kautta ja päättää niistä yhdessä. ”

”Vallatut tilat ja vastaavat anarkistisesti toimivat projektit ovat käytännön kouluja joissa voimme oppia ja kehittää uusia päätöksenteon tapoja. Tässä yhteiskunnassa olemme oppineet niin erilaisen logiikan, että tasavertaisen päätöksenteon opettelu on oma hommansa. Mutta kun yhdessä toteutamme sitä käytännössä, muutkin näkevät, että se on mahdollista.”

Ina pitää ongelmallisena, että joidenkin suoran toiminnan muotojen ympärillä on tietynlaista sankarimyyttiä. Toisaalta hän ei halua asettaa anarkistisen toiminnan muotoja vastakkain, koska ne voivat yhtä hyvin tukea toisiaan.

”Jos vaikka päätöksenteko siivouksesta saadaan järjestettyä kollektiivisesti, niin se on vittu anarkiaa! Kaikista puhtaimmillaan ja kauneimmillaan.”